selavii Luomu Seppo kannattaa kaikkea hyvää

Rikkooko Helsinki perusoikeuksia, vai muu Suomi?

Helsinkiläisille terveyskeskukset ovat olleet ilmaisia vuodesta 2013. Muualla asuvilta sen sijaan on peritty reilun 16 euron maksu. Tähän tuli muutos vastoittain ja taustalla oli eduskunnan oikeusasiamiehen linjaus siitä, että pääkaupungin aijempi tapa toimia on syrjintää. Niinpä Valtuusto äänestikin maksuttoman palvelun puolesta kaikille muualta tuleville. Myös ulkomaalaisille.

Viime vuonna ulkopaikkakuntalaisia kävi Helsingin terveysasemilla reilut 2 800 ja terveyskeskusmaksuja kerättiin heiltä vajaat 50 000 euroa. Ulkomailta tulevien kohdalla tilanne oli monimutkaisempi, mutta nyt maksuja ei enää peritä tulipa hoitoon vaikka Kiinasta. Ulkomailta tulevien käyntejä Helsingin terveysasemilla on viime vuonna ollut noin 1 300.

Oikeusasiamies vetosi yhdenvertaisuuslakiin ja piti Helsingin terveyskeskusmaksun perimistä sekä ulkopaikkakuntalaisilta että ulkomaalaisilta syrjintänä.

Ihan vain esimerkkinä Turussa terveyskeskuslääkärin vastaanottokäynnistä peritään 18 vuotta täyttäneeltä 20,60 euroa. Maksu peritään enintään kolme kertaa vuodessa. Maksu on voimassa myös merimiesterveydenhuollossa. Terveyskeskusmaksusta vapautetaan ne turkulaiset asiakkaat, jotka esittävät vastaanottokäynnin yhteydessä:

-voimassa olevan toimeentulotukipäätöksen
-Kelan tositteen työttömyysturvan peruspäivärahan tai työmarkkinatuen maksusta
-rintama- tai rintamapalvelutunnuksen (Kela-kortissa merkintä R)
-voimassa olevan opiskelijakortin tai oppilaitoksen voimassa olevan todistuksen opiskelusta
-todistuksen täyden kansaneläkkeen määrästä
-Kelan todistuksen siitä, että asiakkaalle maksetaan eläkkeen varhennusvähennyksen tai suhteutuksen takia   pienempää kuin täyttä kansaneläkettä
-maksukaton täyttymisen jälkeen saadun vapaakortin.

Kautta muun Suomen on voimassa olevat terveyskeskusmaksut kunnittain vaihtelevasti, joten kysymys kuuluukin: Rikkooko Helsinki päätöksellään yhdenvertaisuuslakia, vai ne muut kunnat, jotka perivät näitä maksuja?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Helsinkiä syrjitään toistuvasti tuon tuosta ja muun suomen molemmat kädet ovat stadilaisten taskulla hela tiden. Helsingin pormestarin mielipiteet esim. sotesta ovat siis mitä ymmärrettävimpiä.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Voisitko avata hieman lisää. Missä tai miten Helsinkiä/helsinkiläisiä syrjitään muun maan toimesta?

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Noh se menee niin, että rahaa lähtee kehäkolmosen ulkopuolelle enemmän kuin tulee sisään. Polvijärvikin lienee tienaa tästä.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #3

Ei. Valtion verotulojentasaus on määritelty lakiin juuri siksi, että siellä mistä verokertymää tulee vähemmän, tasataan tuota eroa verokertymänsiirroilla niin, että kansalaiset olisivat tasavertaisessa asemassa valtion lakisääteisten palvelujen osalta asuinkuntaan katsomatta.

Tosi asiassa siellä Helsingissä ja suurimmissa keskuksissa on verokertymään nähden huomattavasti paremmat lakisääteiset palvelut, joita rahoitetaan pienten kuntien ja kaupunkien verovarakertymillä.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #4

... mutta asiaan, niin rikkooko Helsinki perusoikeuksia, vai muu Suomi? Onko sinulla kantaa asiaan?

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #5

No jos ymmärsin avauksestasi, niin stadi pakotettiin eriarvoistamaan käytäntönsä?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #6

Niin. Nythän jokaisen kunnaan tulisi taata samat perusoikeudet, mikäli Helsingin tekemä ratkaisu on oikea.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Vaasassa terveyskeskusmaksu on 20,60€/ kerta ja se peritään kaikilta yli 18v täyttäneiltä. 3 krt vuosi

2 luokan lääkärintodistusmaksu on 29,10/ todistus (esimerkiksi kela etuudet)

Mikäli lääkäri kirjoittaa omakanta tiedostoon tiedon omalla äidinkielellä (ruotsi) ja potilas haluaa sen vaihdettavan omalle äidinkilelle (suomi) kaupungin kielitoimisto kääntää yhden lauselman ilmaiseksi vuodessa, muista joutuu maksamaan 50€/kpl

Sairaalan päivystys, kun terveyskeskus ei ole auki 48€ joka kerta.

On tässä eroja, ja ei nyt ihan tasavertaisia olla.

Käyttäjän mauritem kuva
Mauri Temisevä

Kuntien, erityisesti Helsingin käytäntö, terveyskeskusmaksuissa tuskin menisi läpi perustusvaliokunnassa nimenomaan kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Jännä, että perustusvaliokunta voi ottaa kantaa vain uusiin lakeihin perustuslain näkökulmasta.
Mielenkiintoista olisi saada hallinto-oikeuksien kanta, miten Suomessa voidaan eri tavalla kohdella kansalaisia terveyskeskusmaksuissa. Vai sisältyykö eriarvoinen kohtelu kuntien itsehallinnon piiriin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset