selavii Luomu Seppo kannattaa kaikkea hyvää

Kuka sieltä peräkontista seuraavaksi kurkistaa?

Vannon, etten ole ennustaja, mutta "Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) väläyttää hallituksen luottamuksen mittaamista jo tällä viikolla, mikäli sote- ja maakuntauudistus lykkääntyy aikataulusyistä." https://yle.fi/uutiset/3-10273657

Kirjoitin Maaliskuussa Puheenvuoroon "Tankatkaa Sipilän lentokone"! http://selavii.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251622-tankatkaa-sipilan-lentoko... ja sama kaava toistuu uudelleen, kuten ennustin.

Jo keväällä tiedotustilaisuudessa pääministeri Juha Sipilä ilmoitti, että hallitus kaatuu ja maassa järjestetään uudet vaalit, jos hallitus ei saa vietyä sote-uudistusta läpi. Tällä kertaa vaikuttaisi kuitenkin siltä, ettei hallitustrio kykene enää väkisin runnomaan uudistuksia läpi niin, että kaikki kolme tyytyisivät. Toisaaltaan kysehän on vain kahden keskisestä lehmänkaupasta, jossa takiaispuolue Sinisillä ei ole mitään valtaa, vaan lähinnä lypsyjakkaran siirtely milloin kummankin perseen alle.

Kannatusmittaukset ovat nyt kovin epäedullisia keskustalle ja miksipä ei myös kokoomukselle, mutta mikäli nykyisellään mentäisiin, niin keskusta jäisi oppositioon ja haaveet maakuntien hallinnoinnista kaatuisivat puheenjohtajan kera. Sekameteliä olis taas tiedossa uudella kokoonpanolla ja mikä mielenkiintoisinta, niin ilman sateenkaarihallitusta oppositio se vasta mielenkiintoinen tulisi olemaan. 

Niin, kuka sieltä peräkontista seuraavaksi nousee?

Vaikka edustusautot ovatkin ökymerkkien suurimpia malleja, niin mahtaisikohan konttiin sopia niinkin iso untuvikko, kuin Touko Aalto? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Hieman huvitti, kun eteen ilmestyi tällainen ilmoitus: Seuraavia puheenaiheita ei ole vielä hyväksytty, joten ne ovat siirtyneet ylläpidon hyväksyttäväksi: Peräkontti

:)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Eiköhän me seuraavia vaaleja kohti edetä päivä kerrallaan. Toivottavasti ei kuitenkaan maakuntavaaleja. Sipilän peräkonttiin ei taida enää olla vapaaehtoisia nousijoita.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Jotenkin Sepolla on ajatukset hukassa, olit Keskustan kunnallisvaali ehdokkaana Polvijärvellä ja Keskustalla on liki 50 % kannatus Polvijärvellä.

En saa saa otsikkoon mitenkään Keskustalaisuutta muistaaksen Juha Sipiläsanoi että pois ne lähtivät mutten tiedä miten he portista poistuivat.

Mitä tulee päivän caseen sotesta niin ollaan kuulolla ja Pääministerin mahdollinen ilmoitus odottaa nyt aikansa.

Minusta Juha Sipilä esiintyi eilisen illan A studiossa loogisen johdonmukaisen luotettavasti vaikka toimittaja yritti tivata epäolennaista.
Vihreiden Touko Aalto samassa A studiossa puhui ympäripyöreitä sekavasti.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Taitaa olla peräkonttipelleilyyn vähän luikureita jäljellä. Toki, muka lentokoneilla lennellään ja lisää pelleilyä on vielä luvassa, mikäs sen Sipilän luonteen ja toiminnan suunnan nyt yht`äkkiä muuttaisi ? Kuluja säästämättä ja oma etu edellä mennään varmaan loppuun asti.

Tämä hallitus ei onneksi saa päättömiä lehmänkauppojaan viimeistellyksi. Perustuslakiin törmätään jatkuvasti eikä koko touhusta näytä tulevan lasta ei paskaa. Hallituspuolueissa omatkin jo epäilevät koko tekemisen järkevyyttä.

Maakuntauudistus mm ssa pitää torpata turhana ja kalliina lisäpelleilynä, vastaavasti tulisi harventaa (311 ) kuntien määrää ja antaa sitten jäljellejääville kuntaliittymille enemmän päätäntävaltaa. Tulisko tuo liian halvaksi, vai ? Soteuudistuksessa on lienee marssijärjestys ollut alusta alkaen nutullaan, kun ei lääkäritkään ehdotettua uudistusta nielaise. Lääkäreiden näkemyksillä on kuitenkn oikeaa katetta vs. puoluebroilerit.

Ketkä seuraavassa hallituksessa sitten ovatkaan, niin tekisivät tulevat ministerit fiksusti, jos ottaisivat sen lusikan heti oikeinpäin käteensä ja pyrkisivät saamaan koko eduskunnan tukemaan mahdollista uudistusta. Työtä se toki vaatii, mutta parempi noin. Suorituksestahan se palkkakin maksetaan, ei temppuilusta ja peräkonttipelleilystä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset