selavii Luomu Seppo kannattaa kaikkea hyvää

Ei tule!

Ei tule vanhanaikaisia vaaleja!

- ei tule sotea
- ei tule vasemmistohallitusta
- ei tule vihervasemmisto hallitusta
- ei tule sinistä kansanedustajaa
- ei tule Soini edes ehdokkaaksi
- ei tule ilmastovaaleja
- ei tule sateenkaarihallitusta
- ei tule valtamedian toivetta
- ei tule mikään muuttumaan

 

Ei tule lasta, eikä paskaa vanhanaikaisesta vaali järjestelyistä, sillä elämme ensimmäistä kertaa aikaa jolloinka some tulee ratkaisemaan vaalien lopputuloksen. Yle:n kanavia katselee ja kuuntelee vain kuplaihmiset. Painettua mediaa vain saman päivän jakelualueiden vanhukset kasvukeskuksissa. Reuna-alueille jaetaan vain vanhuksille osoitetut paperilaskut.  Muusta huolehtii lapset tai jopa lasten lapset.

Sen sijaan tulee vahva oikeistolainen enemmistöhallitus. 

SDP:n jäsenten keski-ikä on 63 vuotta. Voitaisiin päätellä, että kannattajakunnan keski-ikä on siis yli 70 vuotta. Nuoret kotkat tänä päivänä ovat jo kuolleet poliittisesti ennen kuoriutumista kotipesäänsä. Nuorilla on läppärit ja älypuhelimet, eikä Antti Rinnettä siellä näy. Nuoriso ei nouse Antti Rinteen bussin kyytiin, vaan he haluavat ajaa omalla bensiini/diesel autoillaan. Syksyllä se on mahdollista, kun laki mopoautojenkin kohdalla muuttuu, vai pitäiskö nekin kieltää pikaisesti?

Vihervasemmiston ainut valopilkku somessa on vihreät. Vihreät osaavat luoda someen sisältöä jota seurataan yli puoluerajojen. Vihreä some on valjastettu milloin puheenjohtajan homobaarissa poikien perseen läpsytyskuvilla tai tissit paljaana marseilla. Somen klikkaukset täyttyvät myös alpakoilla, pelleillä tai vaikkapa seisomalla lentokoneessa. Haaviston ja Ohisalon sanomisia kuuntelevat myös heterot ja keskituloiset. Hiilijalanjäljestä uutisoidessa ja someryöpyn saavuttamisessa olisi vielä parannettavaa. Niinistö ja Toivola voisivat edes käyttää samaa taksia.

Äärivasemmisto, eli Li Anderssonin opetuslapset odottavat edelleenkin, että valtio toimittaisi heille läppärit, ipadit ja älypuhelimet. Odotellaan.

Tämä hallitus kaatuu. Ei tule sotea, sillä siniset käyttävät viimeisen oljenkorren- lähtevät hallituksesta. Aivan kuten vihreät 2014. Vihreät jättivät ennen vaaleja hallituksen ja siirtyi oppositioon, koska hallitus päätti tuolloin puoltaa Fennovoiman ydinvoimaluvan täydennyksen hyväksymistä. Nyt ydinvoima taas tuntuisi kelpaavan enemmistölle vihreistä. Siniset tekevät saman tempun, mutta soten varjolla. Ei auta. Takit on narikassa väärin päin. Yksikään sinisten ehdokas ei pääse läpi. Timo Soini asettuu ehdolle korkeintaan EEEU-valeissa. Hänen hunajapurkki jäi Brysseliin- sinne lihapatojen ääreen.

Perinteisen valtamedian toimittelijat ovat nyt ällikällä lyötyjä. Heillä on vuosien ja vuosikymmenien takaiset patoutumat lähes ylitsepääsemätön este. Politisoitunut toimittelijakunta on ajasta jäljessä ja mikä pahinta he eivät hyväksy ajatusta luopua perinteisestä vallanpidosta. Maailma muuttuu. Heille liian nopeasti. 

Se nyt vain on niin, että tänä päivänä ja huomenna eivät enää toimittelijat päätä mistä vaaleissa puhutaan! Ei, vaikka journalistiliiton Maria Pettersson toisin korahtelee viimeisillä röyhtäilyillään "ME PÄÄTÄMME, MISTÄ VAALEISSA PUHUTAAN". https://www.journalisti.fi/artikkelit/2019/1/me-ptmme-mist-vaaleissa-puh...

On suoprastaan ylimielistä, että Petterson lausuu: "Kaikkein merkittävin muokkaaja on kuitenkin edelleen se, mitä tiedotusvälineet päättävät käsitellä ja millä näkökulmalla". Lausahdus kertonee kaiken menneistä vuosikymmenistä ja siitä, kuinka media toimittelijoineen on muokannut äänestyskäyttäytymistä omista lähtökohdistaan vuosikymmenet.

Jos journalistiliitto oikeasti haluaisi olla puolueeton, niin tuskimpa tämän selvempää ohjailua esitettäisiin, kuten Maria Pettersson esittää: "Vaalitenttien ja -koneiden laatijoilla on iso vastuu, samoin uutispäälliköillä, jotka päättävät, mitä aiheita ja missä laajuudessa nostetaan esiin". 

En tiedä, eikä minua henkilökohtaisesti edes kiinnosta mitä kuplaa Maria Petterson edustaa, mutta vahvan viitteen hän antaa kertomalla " Olennaisin kysymys lienee ”Mitä teemoja juuri meidän yleisömme pitää tärkeinä?”.

Vaalipäivä on unohdetuille köyhille ja vanhuksille juhlapäivä. Vaalipäivä on oikeastaan ainut päivä muutaman vuoden välein jolloinka heille tarjotaan ilmainen kyyditys syrjäkyliltä sivistyksen pariin. Vanhoilla puolueilla tällainen on jo vakiintunut tapa maaseuduilla. SDP ja Keskusta kustantaa kyydit ettään periltä äänestyskopille ja takaisin. Tietenkin hyvää hyvyyttään ja ilman taka-ajatuksia. Tapaa voidaan tietysti arvostella, mutta olen huomannut, että kyydittävät käyttävät tilaisuuden hyödykseen mm. käymällä samalla ruokakaupassa ostoksilla. Muutaman vuoden välein.

Luottakaa laatu mediaan. Sitä tarjoaa ainoastaan luotettava media. https://www.journalisti.fi/artikkelit/2019/1/me-ptmme-mist-vaaleissa-puh...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kovasti ne ovat minua pitäneet viime aikoina uutispimennossa, mutta valheella on aina lyhyet jäljet. Rehellisyys se maan perii, vaikka nämä toimittajat koettaa vaalikansaa kovasti ohjailla(kin) mielensä mukaan. Onneksi on some.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Taivaassa perseet tervataan! Vanha sananlasku.

Some on tosiaankin se mikä mullistaa nyt ja seuraavatkin lähivaalit. Olen melko varma, että uusia kansanedustajia nousee Arkadianmäelle somen käyttötaidon ansiosta vähintään 1/5 osaa. Vanhoistakin 2/5 säilyttää paikkansa somen käyttötaidon ja hyödyntämisen ansiosta. Loput "jäärät" menee läpi "luonnostaan".

Maailma muuttuu. Ketkä uskaltavat ja osaavat muuttua sen mukana?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Pekka Haavisto on fiksu. Hänet tyrmättiin. Haavisto ei tyrmännyt. Hänellä on kokemusta. Vihreiden väliaikainen puheenjohtaja ei asettaisi demokratian toteutumiselle esteitä. Toisin on Haavistolla ratsastavien pyrkyreiden kohdalla.

Vihreät "untuvikot" vallankiihkossaan elävät pääosin pienessä kuplassaan. Heidän maailmankuvaansa ei sovi toisin ajattelu. Demokratia on heille vieras käsite. Paitsi kuplassaan.

Tähän kaatuu vihreiden nousu näissä vaaleissa. Äänestäjät ovat fiksumpia, kuin moni ehdokkaista. Myös nuoret. Nuoret ne vasta viihtyvätkin somessa!

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Tulet yllättymään kuinka kypsiä ehdokkaita vihreät tulevat seuraaviin vaaleihin tuomaan. Untuvikkojakin löytyy, muttei läheskään entiseen malliin.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Olisipa piristävää. Mielenkiinnola seuraan!

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #20

Mitäs tykkäät vaikka toimittaja Rauli Virtasen lähdöstä ehdolle Uudellamaalla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauli_Virtanen

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #23

En osaa kaivautua Raulin pään sisään silleesti, kuten haluaisin. Pintaraapaisulla voisin kuitenkin samaistua moniin hänen henkilökohtaisiin arvomaailmoihin mm. luonnon, lintujen ympäristön ja monimuotoisuuden osalta. Rauhan puolesta puhujana, sekä siihen peilaten voin nostaa hattua.

Paljon, jopa liiankin paljon maailmaa nähneenä Raulilla on kattava kuva maailman myllerryksistä. Tästä voisi tietenkin avautua myös siltä toiselta kantilta. Ylipäätään kuitenkin arvosanaksi- arvostan!

Käyttäjän samimiettinen kuva
Sami Miettinen Vastaus kommenttiin #23

Vihreät olisivat kernaasti saaneet unohtaa väärän ideologian ja valita Heikki Pursiaisen ehdokkaaksi. En tykännyt tuosta päätöksestä. Kuka korvaa Antero Vartian?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #30
Käyttäjän samimiettinen kuva
Sami Miettinen Vastaus kommenttiin #32

Kieltämättä hyvä mies hänkin.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kaiken kaikkiaan hyvä kirjoitus, Seppo!

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

No helekutti! Kiitos pyöVELI :)

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Heheh, tuosta alusta tuli mieleen Simo Salmisen rotestilaulu:)

Ei toimittajat enää päätä vaaliteemoista, niistä päättää some, esim. us-puheenvuoro.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Puheenvuoro- maan vaikuttavin blogipalvelu

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Maria Ohisalo on seuraava Vihreiden puheenjohtaja. Näiden vaalien jälkeen. Hänen kaudellaan tullaan näkemään vihreiden nousu oikeasti kilpailemaan kolmen suurimman puolueen paikoista. Jos vihreät hyväksyvät Ohisalon arvomaailmat!

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Nyt punvihreät liberaalit luulevat ylimielisyydessään hijentäneensä somettavat "maalaisjärkiset".
Ja se on heille vaarallinen harhaluulo.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo
Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Sen enempää puuttumatta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Punavihreys

"Suomessa vihreät eivät halua profiloitua selvästi vasemmistopuolueeksi, vaikka esimerkiksi vaalikonevastausten perusteella tehdyn arvokartan perusteella se on selkeästi vasemmistopuolue yhdessä sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton kanssa".

Omasta mielestäni kuitenkin vihreät esittäytyvät melko usein myös tuon toisen laidan edustajina. Tämä on omiaan hämärtämään puolueen todellista linjaa ja samalla kannattajakuntaansa. Voidaan puhua yhdestä populismin muodosta josta muistaakseni tutkijat ovatkin nimenneet tälle muodolle oman nimitelmän.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #16

Vaikutelmani on, että Vihreät ovat vasemmistolaisia eli tasa-arvoa kannattavia silloin kun on kyse rodusta, ihonväristä, etnisestä taustasta, kansallisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vammaisuudesta tms.

Sen sijaan, kun kyse on tasa-arvosta suhteessa varallisuuteen ja käytettävissä olevaan rahaan, Vihreät osoittautuvatkin oikeistolaisiksi. Vihreille tuntuu olevan OK, että ihmisen vapaus riippuu hänen käytettävissä olevasta varallisuudestaan.

Koska talous on minusta tärkein yksittäinen yhteiskunnallinen asia, luokittelen Vihreät edellä esitetyn perusteella oikeistopuolueeksi.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #25

Voiko tuota selvemmin esittää? Kiitos!

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Niin. Itse asiassahan tämä koskettaa ihan kaikkia valtaan pyrkiviä ja vallasta kiinni pitäviä. Muutos ei kosketa mielestäni vain "perinteiseen" vaikuttamiseen oppineita, vaan myös tämän uuden ilmiön ymmärtäneiden edelläkäyvää osaa. Uuden ajan ilmiöt, mahdollisuudet ja kanavat ovat perinteisiin verrattuna myös herkempiä tuottamaan epätoivotun tuloksen.

Somessa on tuottajalla suora vastuu sanomisistaan. Sitä ei korjata toimituksen puolesta jälki käteen tai editoida etu käteen. Tämä luo tietenkin esittäjälle paineen tarkistaa esittämänsä tai sitten seuraa somemyrsky ja exit. Politiikassa siis "sudden death"!

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Tulee Rinteen punavihreänsininen hallitus ja Sipilä ja Halla-aho kilpailevat johtavan oppositiopuolueen asemasta.
Pienen pienet micropuolueet ja ryhmät saavat yhteensä 1-3 kansanedustajaa.

Ei tule sotea ja uusi hallitus-Orpon vastustuksesta huolimatta päivittää ja korjaa sote-hanketta ja jatkaa soten rakentamista korjausten jälkeen.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Hmmm... ei tule. Kokoomus voittaa vaalit ja sote- maakuntauudistusta jatketaan vanhalta pohjalta. Sinisiä ei näy missään muualla, kuin loikkareiden toimesta muissa puolueissa kunnallispolitiikassa.

Apupuolueista on vaikeaa tässä vaiheessa puhua, mutta en pitäisi mahdottomana jopa perussuomalaisten 2. jytkyn huomioimista.

Puna-viher-sini-multa-ruotsi-vas-...sateenkaaret on jo nähty. Niitä ei tule enää koskaan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Tuotatuota... ei tule somevaaleja, väittäisin.

Jos tulisi, Liike Nyt olisi näiden vaalien suuri voittaja. Saattaisi nousta suurimmaksi puolueeksikin. 17-vuotias poikani sanoi minulle, ettei yksikään alle kolmekymppinen voi äänestää muuta kuin Hjallista. Ei muilla poliitikoilla ole somessa minkäänlaista näkyvyyttä, kuului perustelu. Kun yritin sanoa, että onhan somessa muitakin, poikani opasti, että Twitteriä ja FB:a seuraavat ovat ikivanhoja, siis niitä Hesarin lukijoita.

Viimeksi Mikael Jungnerin tavatessani hän kehui vuolaasti Harkimon tubea. En juurikaan uskonut tai piitannut Mikaelin puheista. Itse en ole yhden yhtä Harkimon julkaisua ikinä tullut katsoneeksi. Mutta kuultuani poikani puheet, ymmärsin, ettei Jungner ihan kuutamolla ole.

Politiikka kiinnostaa ihmisiä juurikin yhtä paljon kuin lumen sulamisen seuraaminen. Poikkeuksia toki on, me US-kommentoijat ja kirjoittajat olemme pienen pieni vähemmistö. Mutta se some on muuta kuin poliittinen Twitter tai poliittiset FB-sivustot. Ne, jotka somen kautta äänestäjiin vaikuttavat, ovat sen joko tehneet tai myöhässä. Jos poliittisella tubettajalla ei ole tässä vaiheessa vaalikautta 100 000 seuraajaa tai pienen vaalipiirin vaikuttajalla 10 000:a, ei rahojaan ja resurssejaan kannata someen upottaa. Vaikuttavan someilmiön tekeminen vaatii pitkäjänteistä tekemistä. Se ei parissa kuukaudessa onnistu. Mieluummin pistää kymppitonnin likoon, että saa pärstänsä ratikoiden kylkeen pariksi kuumimmaksi viikoksi. Tai 5 tonnia siihen, että saa sen kaikkien urheiluhallien valotauluille Helsingissä (Jan Vapaavuoren kunnallisvaalikampanjan tapaan).

Somevaalit tulevat kyllä, mutta somevaikuttajien on ensin opeteltava Harkimolta ja Jungnerilta, kuinka temppu tehdään. Hjallis näyttää osaavan.

Poikani mainitsemat alle kolmekymppiset ovat laiskoja äänestäjiä. Niiden äänillä ei vielä muuteta mitään. Poliitikot ottavat nuorten aikuisten somekanavat käyttöön, myöhemmin. Nyt ne kirjoittavat meille varttuneille ja kiinnostuneille Twitteriin ja Faceen ja US:n blogeihin. Ja pistävät rahaansa mainoksiin, joilla meidät tavoittaa. Ja antavat haastatteluja toimittajien haluamista aiheista Hesariin ja alueellisiin sanomalehtiin. Ja kutsuvat ihmisiä tupailtoihin.

Aika perinteisesti.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

"Politiikka kiinnostaa ihmisiä juurikin yhtä paljon kuin lumen sulamisen seuraaminen".

Väärin ystäväiseni! Politiikka kiinnostaa ja edellisissä EK-vaaleissa äänestysprosentti oli muistaakseni hieman yli 70% äänioikeutetuista. Ulkosuomalaillakin asuvista äänesti yli 65%. ( voin muistaa väärinkin).

Ja ei suinkaan ystävä hyvä me US:n palvelua käyttävät olla mikään pieni vähemmistö, vaan päin vastoin olemme suuri enemmistö, joka haluaa vaikuttaa politiikkaan maassamme( siis siitä massasta monilla alustoilla). Tässä asiassa voin ja uskallan väittää, että puheenvuoro on varmasti yksi prosentuaalisesti suosituin vaikutuskanava poliittisella saralla.

"alle kolmekymppiset ovat laiskoja äänestäjiä". Hmmm... voivat olla tai olleet. Oma näkemykseni on, että he ovat nyt nimen omaan somen ansiosta aktivoituneet tai aktivoitumassa. Tuleva EK-vaali on lajissaan ensimmäinen jossa some on tämänkin voimakkain taustatekijä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Ihan varmasti olemme enemmistö siitä massasta, joka yrittää vaikuttaa. Ja US on vaikuttavin kanava, mutta kaikista äänestäjistä se tavoittaa suoraan pienen joukon äänestävistä ja välillisestikin reilusti alle puolet.

Ja ihan varmasti vaaleissa äänestää 65-75 prosenttia äänioikeutetuista. Mutta äänestäneistäkin pieni vähemmistö seuraa politiikkaa. Suurin osa kelaa Hesaristakin politiikka-osion heti ohi.

Politiikka ei ihmisiä kiinnosta. Vaalivaikuttaminen tehdäänkin siksi perinteisellä tavalla ja vain vaalien alla. Silloin kun äänestäjät hetkeksi valveutuvat.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #24

Kaitsulla ihan perusteet ok, mutta väittäisin toisin tuon politiikan kiinnostavuuden kohdalla. Minun mielestäni n. 70% kaikista kohtaamistani ihmisistä on kiinnostunut politiikasta. Enemmän tai vähemmän.

Kokonaan toiseksi asiaksi on ilmennyt se, että ovatko he valmiita käymään keskustelua ko. aiheesta. Yleensä etenkin alussa he ovat kovin pidättäytyneitä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #28

Suurin osa kohtaamistani ihmisistä ei ole yhtään kiinnostunut poliittisesta pelistä. Minulla on myös kokemusta ihmisten tapaamisesta, olen ollut useissa kunnallis-, eduskunta- ja presidentinvaalikampanjoissa kampanjaorganisaatioissa mukana vuosia sitten. Kuumimmassa vaiheessa keskeisillä kampanjaviikoilla tuo 70% tavoitettavuus saavutetaan, mutta kyllä heti vaalien jälkeen puolen vuoden päästä kiinnostuneiden osuus laskee 20 % pintaan.

Istuvaa hellitusta saa toki haukkumaan isommankin porukan missä tahansa saunaillassa. Varsinaista vaikuttavuutta moisella kaiken haukkumisella ei ole eikä sellaisesta saa vaalityöhön eväitä.

Yritäpä joskus herättää keskustelua siitä, kuinka hyvää työtä hallitus on vaikkapa tällä vaalikaudella tehnyt. Huomaat hyvin nopeasti keskustelevasi ihan itseksesi. Kiinnostumisen taso selviää hyvin helposti. Huomaat, etteivät kanssakeskustelijasi tunne yhtään ainoaa positiivista päätöstä hallituskaudelta. Opposition ja painostajaorganisaatioiden viestit sen sijaan jää vähäksi aikaa mieleen.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Sieltäpä pudoteltiin. En paljon väitä vastaankaan.
Sitä mieltä olen, että Soini pääsisi läpi, jos asettuisi ehdolle. Vaan vertailu edellisten vaalien äänipottiin olisi ehkä turhan noloa. Siksi voi olla, ettei asetukaan. Jos ei asetu, se varmaan säteilee sinistä tulevaisuutta yli vaapipiirirajojen. Nimittäin äänestäjää on vaikea saada äänestämään, jos uskottavuuskynnys ei ylity. Mielipidemittaukset antavat osviittaa.

Perussuomalaista vaalimateriaalia on tänään jaettu Taka-Hornaankin.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Soini on jo päättänyt. Seuraa hiljaisuus ja sitten ilmoitus EU- ehdokkaaksi. Kyllä jämpti on näin!

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Taitaa olla Soinin muut vastaavan kokoiset hillopurkkitarjoukset vähissä, joten europarlamentaarikon mahdollisuus on vähiten huono ja heikko...?

-Yleensähän puolueelleen ja isänmaalleen suuria palveluksia tehnyt, vanhempi valtiomies kiitetään, kehutaan ja palkitaan palkkioviralla, mutta Soini on joutunut huolehtimaan kehumisensakin ITSE...?!

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ainahan sitä sopii toivoa, toivo on se ainoa, joka vähemmistöjä lohduttaa.

Kun seuraava hallitus on demarit, kokoomus ja vihreät pohjainen, niin sanoppa se sitten onko se oikeistolainen vai vasemmistolainen?

Tottakai gallupit ja valtamedia ovat väärässä, niinhän ne aina. :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset