selavii Luomu Seppo kannattaa kaikkea hyvää

Kirkon arvopohja murenee!

Ennen vaaleja "oikeat arvopohjat" asettivat osan arvopohjiltaan toisin ajattelevien ja vakaumuksiin suhtautuvien kansalaistemme arvot jopa niin, ettei "väärin" ajattelevien kanssa voinut tässä yhteiskunnassa edes harkita yhteistyötä muodostettavassa hallituksessa. Näin jälkeen päin on huvittavaa seurata kuinka eri osa-alueilla yhteiskuntamme jatkaa vain kiihtyvällä vauhdilla tätä arvopohjien eriarvoistumista vaikka kyseessä pitäisi olla yksi sivistyneimmistä ja vapaimmista yhteiskunnista koko pallolla. 

Onko avioliitto sopimuksenvarainen sosiaalinen konstruktio kuten vaikkapa oikeanpuoleinen liikenne?

Vuonna 2009 eduskunnassa käytiin kiivasta keskustelua mm. homoparien adoptio-oikeudesta. Keskustelu kärjistyi jopa niin, että edustaja Pentti Oinonen totesi: "pian varmaan ihmisen on saatava avioitua rakastamansa hauvelin kanssa". Noh, tällainen normaalista poikkeavan vähemmistöön kuuluvan ihmisen ja eläimen avioituminenhan uutisoitiin jo seuraavana vuonna. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2010120912838215


Kirkko ja kaupunki lehdestä luin juuri, että ”Nyt on yhdestoista hetki” – Piispat Kaisamari Hintikka ja Teemu Laajasalo toivovat hallinto-oikeuden päätöksen patistavan kirkkoa vihkimään myös samaa sukupuolta olevat parit. Piispa Hintikka kertoo toivovansa, että "kirkkomme voisi mahdollisimman pian vihkiä kaikkia kihlapareja, myös samaa sukupuolta olevia. Hallinto-oikeuden päätös vie asioita siihen suuntaan. Toivon, että asiaan saadaan pian sellainen ratkaisu, että kaikki parit voivat luottaa kirkon haluun tuoda heidän avioliitolleen hyvän Jumalan siunausta". 

Kaikkia pareja tarkoittamiaan hän ei kuitenkaan sen enemmän avannut, mutta yleensähän "kaikki" tarkoittaa kaikkea.

Avioliittoa ja perhettä ei tulisi mielivaltaisesti määritellä miten tahansa. Muussa tapauksessa sen voisi halutessa todella määritellä vaikka ihmisen ja eläimenkin väliseksi instituutioksi ja jossakinhan myös kirkolla tulisi olla raja. Nyt ollaan jo käytännössä ylitetty tuo raja kun puhumme kirkon aijemmin ymmärretystä arvopohjasta. 

Jos kirkon perinteistä arvopohjaa ei haluta kunnioittaa, eikä kirkolla ole halua rajata tuota mitenkään, niin pian sallimme kolmen miehen ja kahden naisen, yhden miehen ja kolmen naisen, kahden miehen ja neljän lehmän,... oravan, alpakan ja ihmisen väliset avioliitot. Tämän lisäksi tietenkin adoptio-oikeuden viiden miehen ja kymmenen koiran  kesken. 

Jos luonnollisen avioparin (miehen ja naisen) kirkollinen vihkiminen jotenkin sortaa normaalista poikkeavia, niin tulisiko sivistysyhteiskunnassa perustaa rinnakkainen instituutio joka vastaisi perinteisen kirkon toimitapoja ja jossa eri vähemmistöjä edustavat saisivat vihkiytyä kuten perinteisiä kirkollisarvoja kunnioittavat sortamatta näitä "väärin" ajattelevien perinteisen kirkon arvoja kunnioittavia? 

Missä tulisi olla raja vai eikö rajoja tarvita ollenkaan? Poistetaanko samalla lasten oikeudet?

Lähes miljardin veroja keräävää kirkkoa tulisi priorisoida aivan kuten kaikkia muitakin toimia on priorisoitu. Ensimmäisenä kirkko voisi purkaa rakennuskantaansa ja keskittää ydintoimintonsa kasvukeskuksiin. Alta 30 000 asukkaan kunnista ja kaupungeista voisi huoletta lakkauttaa kirkkoherranvirastot ja samalla purkaa kirkon tyhjillään pönöttävät rakennukset ja sitä paitsi "Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hiilineutraali vuonna 2030" kun Kirkkokin käy taistoon ilmastonmuutosta vastaan. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kirkko-kavi-taistoon-ilmastonmuutosta-...

En sitten osaa arvioida onko tämäkin vouhotus kirkon ydintehtävä, mutta ihan vinkkinä 80% vähennys tavoitteen saavuttamiseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä, mistä tulee nimi juhannus.

Monet juhannuksen perinteistä juontavat juurensa vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana. Juhannukseen on vanhastaan liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla on pyritty varmistamaan tuleva sato ja naimaonni.

"Hyvää juhannusta kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiveille. Paskaa juhannusta muille!

https://www.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2011/k...

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119193-timo-soini...

Käyttäjän hakkissanna kuva
Sanna Häkkinen

Mittumaaria sullekin! Päänkatkomisjuhlia voidaan viettää vuoden jokaisena päivänä, mutta yön kaula on lyhin vain yhtenä vuorokautena vuodessa. Johannes-vainaalla ei sen kanssa ole mitään tekemistä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Onko avioliitto sopimuksenvarainen sosiaalinen konstruktio kuten vaikkapa oikeanpuoleinen liikenne?"

Oikeanpuoleinen liikenne on yhteiskunnan sopimus.

Avioliitto taas on yksilöiden välinen keskinäinen sopimus.

"Avioliittoa ja perhettä ei tulisi mielivaltaisesti määritellä miten tahansa. Muussa tapauksessa sen voisi halutessa todella määritellä vaikka ihmisen ja eläimenkin väliseksi instituutioksi ja jossakinhan myös kirkolla tulisi olla raja."

Perhe on käytännössä yhteiskunnassa taloudellinen yksikkö ja kotieläimet tietysti kuuluvat perheeseen.

Luontainen perhekoko ihmislajille on 60-150 ihmisen lauma mutta perheyksikön koko on teknologian ja infran kehityksen myötä kutistunut. Kutistavia asioita on ollut mm. paimentolaiskulttuuri, hevosella ratsastus + koira. Nykyisin on infra niin kehittynyttä että perheyksikön koko on usein vain yksi ihminen.

"Jos luonnollisen avioparin (miehen ja naisen)"

Miksei mies ja mies? Tai nainen ja nainen?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Onko avioliitto sopimuksenvarainen sosiaalinen konstruktio kuten vaikkapa oikeanpuoleinen liikenne?"

On. Ei tästä tarvitse edes keskustella.

Jos lisääntyminen on biologiaa niin äpärät todistavat että avioliitto on ns. "eri asia". Avioliittokäytänteet jne. varioivat eri kulttuureissa ankarastikin. Ilman sopimuksia lapsilla on sukupuolielimet (tai sitten ei, mutta tätäkään ei sopimuksilla muuteta). Raajojen lukumäärä ja kaikki millä on heritabiliteettia on biologista.

Avioliitto taas on paperitöitä ja niihin liittyviä rituaaleja joita tehdään yhteiskunnallisissa konteksteissa kuten kirkkoinstituutioissa tai maistraateissa.

Avioliittoa ei ole olemassa ilman näitä sopimuksia. Toisin kuin panemista.

Prove me wrong.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Nyt on viimeinen aika rukoilla Suomen ev. lut. kirkon puolesta.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Anna esimerkki milloin rukoilu on tehonnut johonkin? Jos on, niin suosittelen rukoilemaan nälänhädän, eriarvoisuuden ja maailmanrauhan puolesta. No näiden takia ovat miljardit ihmiset jo rukoilleet mutta eipä ole auttanut.. Tutkimattomia ovat Herran tiet, sanotaan kai raamatussakin. Niin aina.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Noh, tällainen normaalista poikkeavan vähemmistöön kuuluvan ihmisen ja eläimen avioituminenhan uutisoitiin jo seuraavana vuonna."

Eihän se oikeasti mennyt. Minäkin voin mennä autoni kanssa yhtä pätevästi naimisiin vaikka heti. Käytät nyt leikkimielistä pelleilyä esimerkkinä.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Oliko tämä blogi sittenkin vain parodia? Sori, luulin, että olit tosissasi.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #9

Ei se mitään. Olen kovin avarakatseinen ja ajattelen sitten omilla aivoilla eri asioita moneltakin kantilta. Blogi on myös katsojan silmissä.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #11

Et siis oikeasti luullut, että rakkaan koiransa kanssa puistoseremonian pitänyt mies luulee sen olevan samanlainen kuin oikea avioliitto? Ehdin jo huolestua.

Siltä varalta, joku olisi noin uskonut niin Joe Guiso vielä varmisti paikallisuutisille asian:

"You can't actually marry a dog."

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Jos luonnollisen avioparin (miehen ja naisen) kirkollinen vihkiminen jotenkin sortaa normaalista poikkeavia, niin tulisiko sivistysyhteiskunnassa perustaa rinnakkainen instituutio joka vastaisi perinteisen kirkon toimitapoja ja jossa eri vähemmistöjä edustavat saisivat vihkiytyä kuten perinteisiä kirkollisarvoja kunnioittavat sortamatta näitä "väärin" ajattelevien perinteisen kirkon arvoja kunnioittavia?"

Ei heteroavioliitto sorra homoja. Sortaako mielestäsi homoavioliitto sinun heteroavioliittoasi jotenkin? Jos homot menevät kirkossa naimisiin niin mitätöikö tai muuttaako se sinun avioliittoasi?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Ei mitään. Elän avoliitossa, enkä enää kuulu kirkkoon. Rauhallista juhannusta!

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Jos kirkon perinteistä arvopohjaa ei haluta kunnioittaa, eikä kirkolla ole halua rajata tuota mitenkään, niin pian sallimme kolmen miehen ja kahden naisen, yhden miehen ja kolmen naisen, kahden miehen ja neljän lehmän,... oravan, alpakan ja ihmisen väliset avioliitot."

Kirkon pitkissä perinteissä sinäkin taidat olla ääriliberaali. Et edes kannata noitavainoja.

Jos nyt ollaan hetki ihan aikuisia niin uskotko oikeasti, että pian sallimme nuo avioliitot, jos kirkko erikseen niitä rajaa kielletyiksi? Oikeasti?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Maailma muuttuu ja me sen mukana. Kirkko on muuttunut meitä nopeammin enkä enää pysynyt perässä, joten siksi erosin. Oikeasti!

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Etkö siis tiennyt, että ainoa pysyvä asia kirkossa on muutos? Minua hämmästyttää kovasti se, että ihmiset eivät lue historiaa ja sitten ällistyvät kun asiat muuttuvat heidän elinaikanaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #15

Ainoa pysyvä asia kirkossa ei suinkaan ole muutos vaan oppiriidat ja lahkoutuminen.

Kehityksen kanssa tällä muutoksella ei ole mitään tekemistä.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

En kuulu evlut-kirkkoon - olen metodisti - ja siten minun ei ehkä pitäisi kommentoida, mutta teenpä sen kuitenkin, sillä mielestäni kommenttini on yleismaailmallinen.

Minkä ihmeen takia jotkut haluavat omia itselleen "oikean uskon"?

Jos ajatellaan raamatussa olevia asioita, harva niitä nykyään seuraa ja hyvä niin, sillä luultavasti useimpien pitäisi silloin vaikkapa kivittää itsensä.

Miksi siis jotkut asiat ovat niin paljon "kirjaimellisempia" kuin muut?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Olen itsekkin ihmetellyt samaa ja vielä enemmän sitä, että pienet vähemmistöt vaativat tuota myöskin itselleen. Eikö tosiaankaan parisuhde voi olla rikkaus ja rakkaus ilman kirkkohäitä?

Adoptioon en tässä ota kantaa. Se tarttee ihan oman blogin.

Käyttäjän kkapela kuva
Kari Kapela

Kirkko on suomalainen peruskallio ... joka tosin oikein menetelmin on murskattavissa sepeliksi jumalattomien tallata.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Kristinusko nyt on kuitenkin sellainen lähi-idän tuontiusko eikä siinä ole mitään suomalaista.

Aidot konservatiivit välittävät suomalaisesta uskosta ja perinteen säilymisestä.

Käyttäjän kkapela kuva
Kari Kapela

Tätä mieltä minäkin olen ... Kristinusko on tuontiusko ja heikko. Heikkoudessaan ja puolustuskyvyttömyydessään se tulee häviämään maailmankartalta, kuten selvästi on parasta aikaa havaittavissa.

Kristinuskon evoluution ansiosta Suomessa ei enää ole miehiä ... tai ainakin uskon että se on pitkälti nykykristillisyyden ansiota. Ja tästä seuraa se, että kristinuskoa ei kukaan uskalla puolustaa ja näin se hiipuu muistoksi, jonka seuraava voittaja kirjoittamansa historian luvuista unohtaa.

Itse heivaan lähimmäisenrakkaudet ja armot hus hiiteen ... niillä ei maailmassa ole mitään todellista arvoa ... ellei sitten vasiten tahdo olla orja.

Mutta mitäpä olet mieltä tuosta filosofisen ajatelman malliesimerkistä, johon kommentoit käsittämättömästi aiheen vierestä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #21

En usko että häviää. Suosio vaan laskee. Säilynee elinvoimaisempana esimerkiksi jenkkilässä. Kristinuskossa on enemmän puolustettavaa vaikka jossain vatikaanissa mutta täällä se on samanarvoinen kuin vaikka islam.

Kristinusko ei myöskään välttämättä Suomessa korvaudu millään toisella uskonnolla. Kirkosta eronneet eivät tietääkseni useinkaan käänny johonkin toiseen uskoon, että ennemminkin uskonnottomien määrä kasvaa.

Kirkko ei tarvitse mitään erityisiä suojelemisoperaatioita vaan uskonnot voi ennemminkin vapauttaa markkinavoimille missä voivat taistella jäsenistään. Kulttuuriperinnön kannalta aito suomalainen kulttuuri on jotain mitä olisi hyvä konservoida. Suvivirsikin on hyvä säilyttää perinteenä ja kirkkorakennuksilla on usein kulttuuriarvoa ja suojelemisen arvoisia.

Suhtaudun nihkeästi ev.lut kirkon keinotekoisen monopolin tukemiseen. Monopolit on markkinahäiriöitä.

Käyttäjän kkapela kuva
Kari Kapela Vastaus kommenttiin #22

Mielestäni kirjoitit juuri viimeisen luvun historiankirjoitukseen "Kirkko Suomessa".

Näin se tulee käymään. Kirkko ilman sisältöä. Kaikkea kivaa kaikille. Eräänlainen Lähi-Idän tuontiuskonnon teemapuisto.

Konservointiin tai muunlaiseen kirkon kulttuurihistoriallisen perinnön säilyttämiseen en usko myönnettämän varoja, ellei sitä nyt jonkinmoisena "p*skan naamaanhieromisena" oikeille kristityille haluta tehdä. Tarkemmin ajatellen tuo on kyllä mahdollista.

Mutta ennemmin uskon eräänlaiseen "Jeesuslandiaan" josta löytyy mm. "Kävele vetten päällä"-kahluuallas perheen pienimmille, isät voivat, jos saavat vaimoiltaan luvan, pistäytyä tutustumassa "Vedestä viiniksi" saluunan antimiin. Puhumatta tietenkään "Hääseremonioista" kaikkien ja kaiken kesken, sillä eihän kenenkään oikeutta "rakastaa" pidä mennä kieltämään. Piispat toimivat teemapuistojen TJ:nä. Heillä ehkä puheenjohtajuus komiteassa missä päätetään mitkä synnit tänä vuonna mitätöidään.

En minä ainakaan eurojani tuollaiseen lafkaan kantaisi ... no enpä kanna nykyiseenkään muuta kuin veron muodossa. Piispat kyllä tyhjäsivät kirkon käsitteen siinä määrin, että nyt on aika erota.

Kristittyjä ja juutalaisia kyllä puolustan viimeiseen veripisaraan ... pidetään tätä vaikkapa positiivisena syrjintänä. Kirkko joutaa mennä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #24

"Konservointiin tai muunlaiseen kirkon kulttuurihistoriallisen perinnön säilyttämiseen en usko myönnettämän varoja"

Myönnetään jo.

Kirkkoa rahoitettiin ennen yhteisöveroista mutta se poistettiin ja nyt jaetaan tukia hautaukseen, kulttuurihistoriallisten kiinteistöjen ja irtaimiston ylläpitoon ja väestökirjanpitoon.

Minusta kulttuurihistoriallisesti merkittävien kiinteistöjen ja irtaimiston ylläpitoon menevä raha on perusteltua mutta se voisi mennä museoviraston kautta.

Käyttäjän kkapela kuva
Kari Kapela Vastaus kommenttiin #25

Ilmaisin ehkä itseäni tavanomaisen epätäsmällisesti, mutta tarkoitin kulttuurihistoriallisen perinnön vaalimista taloudellisesti tukien tulevaisuudessa ... tuona kirkon disneyland-vaiheessa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #28

Uskoisin että Suomen vanhimmat rakennukset saa tukea jatkossakin.

Jossain jenkeissä varmaan on jo jotain Jeesus disneylandia mutta Suomessa kristinusko voi myös kehittyä eteenpäin. Se voi helposti myös jakautua taas että kreationistit ja vastaavat jää omaan porukkaan ja toinen porukka sitten kehittyy.

Menee helposti vuosisatoja että kristinusko häviää Suomesta.

Käyttäjän kkapela kuva
Kari Kapela Vastaus kommenttiin #32

Kristinusko tulee säilymään Suomessa kuin Lenin mauseloumissaan ... hengettömänä.

Nyt kun Piru on pitänyt piispoille kinkerit, tullaan tämä hengenlähtö näkemään. Ja se tapahtuu tässä aivan silmiemme edessä. Meillä on aitiopaikat tässä bakkanaalissa. Enjoy.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Minusta näyttää että se vahvistuu.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Arvopohjako? Ei. Ei se vahvistu, vaan se laajenee ja samalla jakaantuu yhä ristiriitaisammaksi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Tämä on se kestävä arvopohja: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_s%C3%A4%C3...

Tuotahan se Jeesus opetti. Turha monimutkaistaa asioita jollain hölynpöly arvoilla vaan johtaa niitä jostain abstraktimmasta, kestävämmästä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Jossain on pahasti menty harhaan. Alati muuttuvassa maailmassa tulisi ihmisellä olla jotain pysyvää. Se ei ainakaan ole luterilainen kristinusko..

(Olen kirkosta eronnut, en usko jeesusoppiin).

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

No,

Aikanaan eronneiden vihkimistä vastustettiin vähän samoista syistä. Oli viimeiset hetket rukoilla evlut kirkon puolesta koska pelättiin sen johtavan oravan ja auton välisiin avioliittoihin tai jotain yhtä lapsellista.

Eipä ole tulta saati tulikiveä niskaan satanut vaikka sellainen vihkimiskielto jäi ihmiskunnan historian yhteiseen häpeätynnyriin. Ei sitten ollut sekään kielto ns pysyvä yhteinen perusarvo.

Katolisilta tuo ei taida onnistua vieläkään.

Hauskaa juhannusta kaikille ja erityisesti niille jotka pahoittavat mielensä siitä että maailma kulkee parempaan suuntaan!

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Oikein hauskaa juhannusta kaikille paitsi,...

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

# 30

Kannattaa perinteiseen menoon tottuneiden vetää sepaluksen vetoketju kiinni ennen hukkumista. Saadaan ainakin tilastoja parempaan suuntaan.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #31

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset