selavii Luomu Seppo kannattaa kaikkea hyvää

Kaikki blogit puheenaiheesta Henkilökohtainen apu

VAMMAISTEN KANSALAISTEN ASIAA VAUHDITETAAN NYT ALOITTEELLA LAHDESSA

Lahdessa vammaisjärjestöt ja -aktiivit sekä Joukkovoima Lahti ovat toimineet mm. henkilökohtaisten avustajien vähentämistä ja palvelujen heikentämistä vastaan. Allekirjoittaneen ja parinkymmen muun valtuutetun valtuustokysymyksellä palvelujen heikentämisasia nostetiin valtuustokäsittelyyn maaliskuussa. Valtuustokysymyksen laajapohjaisuus ja samanaikainen mielenilmaisu kaupungintalolla saivat valtuutetut ottamaan kantaa vammaisten palvelutarpeen uudelleenarvioinnin ja henkilökohtaisten avustajien saamisen puolesta.

Vaikeavammainen pakotetaan omaishoitoon - kunnat rikkovat lakia

Olen veljeni omaishoitaja. Meitä, jotka hoidamme sisaruksia virallisina omaishoitajina on aika vähän. Veljeni asuu perheeni kanssa Helsingissä. Jouduin äkisti tähän tilanteeseen, koska ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta. Veljeni oli autisminsa vuoksi laitoshoidossa lähes 17 vuotta ja sairastui siellä ollessaan vakavaan somaattiseen sairauteen. Hän joutui sairaalahoitoon. Kun tuli kotiutuksen aika, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ryhtyä siinä akuutissa tilanteessa hänen omaishoitajakseen. Veljeni ei enää kyseiseen laitokseen halunnut palata.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä